Kirjoittajan arkisto

Pienet Festarit Preerialla !

Tässä teille tuoreeltaan Sedän liikuttuneet kommentit podcastin muodossa kesän avauskeikalta PFP -tapahtumasta Vaasan Hietasaaresta. Eipä paljon hienommin olisi enää keikkakesä voinut lähteä käyntiin. Suurkiitokset kaikille, hyvät muistot ei katoa koskaan !

 

MP3-versio

p.s. Aiheeseen liittyen parit lehtijutut : Pohjalainen & Vasabladet
+ Radiohaastattelu Radio Vaasa

Harrastelua

Kevät on ollut palmukolhoosissamme lievästi sanottuna vauhdikas. Biisintekoa, säätöä, keikkoja, videokuvauksia ja julkaisuja on ollut vähintäänkin riittävästi. Studiolla on tehty pitkiä päiviä ja välillä öitäkin ja hauskaa on ollut. Rehellisesti voin sanoa, että henkilökohtaisesti olen artistina tyytyväisempi kuin koskaan aikaisemmin. Ja tarkoitan nyt kaikkia mahdollisia bändejä ja projekteja, joissa olen vuosien varrella vaikuttanut. Olen kokeillut omakustannetouhuja, indielafkoja, myös majoreita. Hauskaahan bändi- ja artistitouhu on ollut, yhteistyökumppanista riippumatta, mutta jos joku olisi vuosi sitten väittänyt, että edes ryhdyn vielä keikkailevaksi artistiksi, olisin nauranut kuten se jannu Michael Jacksonin Thriller -biisin lopussa. 2,5 vuotta täysipäiväisesti biisinkirjoittajana musabisneksen myrskynsilmässä sai minut uskomaan, että artistina oleminen on näinä aikoina karmeaa. Niin se varmasti joillekin onkin. Biisinkirjoittajan työhän on varsin leppoisaa ja siistiä sisähommaa verrattuna isolle lafkalle sainatun bändin tai artistin puurtamiseen. ”Mualimmalla” se on vielä rankempaa kuin Suomessa, koska kuviot ovat isommat.

Musabisnes on hyvin raadollista. Levy-yhtiöiden ovien takana on jonossa tähdiksi haluavaa jengiä valmiina allekirjoittamaan millaisen rupudiilin tahansa. Puhumattakaan idolseista, x-factoreista, voiceista et seettera. Helppoa tietä ei olekaan, kuten olemme viime vuosina huomannet: Viikkokaupalla televisioaikaa, lärvä päivittäin mediassa, mutta silti floppia flopin perään. Eikä ole muuten helppoa levy-yhtiöilläkään näinä päivinä. Iso laiva kääntyy hitaasti, kun pitäisi luovia kohti uusia menetelmiä ja ideoita, joilla pitää hommat pyörimässä. Uusia keinoja etsitään jatkuvasti, mutta hankalalta näyttää. Kaikki tämä konkretisoituu välillä jo lapsellisiakin piirteitä saavassa musabisnes vs. piraatit -sodassa.

Olin jopa jossain vaiheessa hieman masentunut ja surullinen koko touhun alennustilasta, kunnes tajusin jotain : musaahan voi myös harrastella. Ihan vaan vaikka sen takia, että saa lauantaina mennä Kunkun kanssa ABC:lle lounaalle ja sen jälkeen studiolle pitämään hauskaa ja nauramaan niin paljon, että aamulla on onepack kipeänä. Ei siihen mitään diilejä ja säätöjä tarvita. Okei, myönnetään, että kyllähän mekin koitamme levy-yhtiöiden tapaan paketoida ”tuotteemme” niin hyvin kuin mahdollista. Tämän mahdollistaa ainoastaan se, että kaveripiirissämme on käsittämättömän taitavaa jengiä, jotka tekevät meille videoita, promokuvia, nettisivuja, grafiikkaa jne. omina terapiaprojekteinaan. Saavat näet toteuttaa itseään vapaammin kuin työssään. Tuloksena on näyttävää shittiä. Ainakin minun mielestäni.

Edellä mainittu ihana tilanne taas johtuu siitä, että me ollaan vanhoja. Siis sen verran vanhoja, että osataankin jo jotain. Peruskivi on muurattu koko touhun alle harrastelemalla naperoista asti näitä juttuja. Tämän lisäksi meillä on käytössämme internet, tuo markkinointivälineistä parhain. Periaatteessa meillä kaikilla on nykyään aikalailla yhdenvertaiset mahdollisuudet markkinoida juuri esimerkiksi omaa bändiä. Tosin markkinointibudjettimme on pyöreä nolla, joten kaikki rahalla saatava näkyvyys on poissuljettua. Siinä mielessä levy-yhtiöt ovat (vielä) meitä edellä, mistä tulikin mieleen, ettei se diilin tekeminen jonkun levylafkan kanssa ole poissuljettua. Mikäli joku taho pystyy vakuuttamaan, että meillä olisi diilin kera vielä hauskempaa, niin voisihan sitä kokeillakin.

Mikähän pointti tässä kirjoituksessa nyt olikaan ? No, enpä enää muista, mutta lainaan hieman mukaillen hyvää ystävääni Amokia : musa on kuin robotti, hyvä renki, mutta huono isäntä. Olipa todella surkea vertaus muuten… Tarkoitan sitä, että musaa, eikä mitään taidetta pidä tehdä vääristä syistä, joita ovat esimerkiksi raha, julkisuudenhakuisuus tai vaikkapa halu tulla hyväksytyksi tai jopa ihailluksi. Jos kuitenkin haluaa menestyä alalla, pitäisi muistaa, että tärkeintä olisi löytää se oma juttu. Ei se ole levy-yhtiön setien ja tätien, managereiden, biisinikkareiden tai oman äidin tehtävä. Ei se löydy trendibaarista juorulehden tarjoamien sponssiviinojen ääreltä. Ei sitä myöskään löydä hengailemalla tähtien kanssa. Ei ole oikotietä. Oma juttu löytyy harrastelemalla tarpeeksi kauan. Tekemällä tarpeeksi kauan, esimerkiksi juuri musiikkia, jos se on intohimosi. Löytämällä ympärilleen ihmiset, joiden kanssa voi olla oma itsensä ja toteuttaa häpeilemättä omaa sisintään miettimättä, mitä ihmiset ovat mieltä, jos laitan biisiin sitä tai tätä tai jos sanon niin tai näin. Aikoinaan sanoin, että 10 vuotta tekemistä on rajapyykki. 10 vuotta kun jaksat tehdä yhtä ja samaa asiaa – oli se sitten bändissä soittaminen tai pitsinnypläys – alat osaamaan jo jotain. Nykyään olen muuttanut tuon ajan 15 vuodeksi. Viiden vuoden kuluttua kerron sen olevan 20 vuotta ja niin edelleen. Täytyy olla niin puupää, että kun muut ovat vaihtaneet harrastustaan jo monta kertaa, istut edelleen ja hinkkaat niitä samoja sointuja treenikämpällä. Kaikilla tuntemillani menestyneillä ihmisillä on tuo sama ominaisuus: sisäinen pakottava tarve ja palo tekemiseen. Menestyminen artistina ei ole synnyinlahja. Se on kovimmat istumalihakset omaavien ihmisten ansaittu palkinto. Eikä artistina oleminenkaan aina ole pelkkää juhlaa, töiden tekeminen ei lopu, kun suosio vihdoin ja viimein osuu kohdalle. Oikeastaan päinvastoin. Biisinkirjoittajan työssäni tapaamani, nimenomaan ne menestyneimmät artistit, ovat kovimpia näkemiäni työmyyriä, jotka ovat käytännössa 24/7 töissä ja jatkuvan paineen alla. Siihen en itse pystyisi, joten jatketaan harrastuslinjalla.

Entäs sitten, jos kukaan ei 20 vuoden harrastelun jälkeenkään pidä musiikistasi? No, ei mitään. Pääasia, että itse pidät siitä ja se saa sinut hyvälle tuulelle. Loppujen lopuksi, usein menestys osuu kohdalle juuri silloin, kun aidosti lopettaa haluamasta sitä. Ja kuka saakeli muuten edes haluaisi olla mikään julkkis?

Palmupuistikon Perjantainousut Osa 16

Miksiköhän Sedän perjantainousut keskittyy kohtalaisen usein menneiden aikojen biiseihin ? En useinkaan esittele nykyaikaisia kliinejä ja muhkeita tuotantoja, vaikka voisi kuvitella, että musiikkituottaja nimenomaan haluaisi makustella uusia viimeisen päälle hiottuja teoksia. Ehkäpä mielestäni ”ennen vanhaan” tehtiin parempia biisejä, tai sitten on vaan niin, että peilistä moikkaa nykyään hieman kypsempi herrasmies, joka ei ehkä enää pysy ihan mukana uusissa musatrendeissä. (lisää…)

Setä Tamu – Jos sä joskus päädyt Berliiniin

Julkaisujen kevät 2012 ! Tällainen biisi tuli alkuvuodesta tehtyä, Kunkun suosiollisella avustuksella tietysti. Tehtiin tästäkin ihan kunnon paketti teille, kun kerran vauhdissa ollaan ja oikein pramean musavideonkin on blindfire-Jussi meille laittanut. Podcastin äänitin tuoreeltaan kuvaussessioiden jälkeen ja tuosta alempaa voitte kuunnella, miten homma tapahtui. Videon infoista youtubesta löytyy lyriikat ja muut tiedot. Eipä taas voi kun nöyrimmin kiittää Akia(7am), Jussia(blindfire)Tommia ja Eeroa(Elements Music), Henkkaa(Chartmakers), Kunkkua, Makea ja tietysti Juliaa(Danke schön Hana und Lukas !)..  Anteeksi jos unohdin jonkun. Helppoahan tämä on, kun on eri alojen ammattilaisia ystävinä. Biisit kun tekee niin muu tipahtaakin syliin malliin paistettu varpunen. Kappaleen tekstihän muuten perustuu löyhästi tositarinaan 😉 Biisi on tottakai ilmaiseksi ladattavissa, mutta sen voi myös halutessaan ostaa. Video sekä linkit biisin nettisaitilla, olkaa hyvät ! :

Klikkaa itsesi Berliiniin !

Kuuntele kuinka biisi ja video syntyi :
 

MP3-versio

p.s. Spotify ilmeisesti jälleen kerran ”kusahti”, eli kestää vielä tovin. Pahoittelut siitä. Aika surkeaa, kun Spotifyn kanssa aina käy näin, vaikka kuinka aikaisin biisit sinne toimitetaan. Huhu kertoo, että rahalla (kuinka ollakaan) onnistuisi lyhyelläkin varoitusajalla.. Varmasti Spotifyllakin joku tekee hyvät rahat, sillä biisintekijät ei ainakaan tee. 

Palmupuistikon Perjantainousut osa 12

Tämän viikon nousuissa ajattelin tarjoilla minulle henkilökohtaisesti tuttujen tekijöiden biisejä. Edellisissä nousuissani jo hiukan sivusin sitä faktaa, että Suomesta löytyy nippu aivan huikeita tekijöitä, jotka ansaitsevat tulla mainituksi myös Palmupuistikolla. Taasen täytyy todeta, että mitään aivan tajutonta perjantaibiletykitystä ei pakettini taaskaan tarjoa. Olen kai sitten sen verran perisuomalainen melankolinen monni, että minuun vetoaa yleensä tuo sininen sävel. Yhyy ja snif. Koitetaan nyt kuitenkin aloittaa rempseästi. (lisää…)