Artikkelit avainsanalla "dj"

DJ-kirja tarvitsee rahoitusta

dj_kirja_mesenaatti1

Nyt olisi tekeillä kirja aiheesta, josta ei taatusti ole sanottu vielä kaikkea. Nimittäin suomalaisesta dj-kulttuurista. Haastateltavana on useita soittajia, joita pidän joko esikuvanani tai muuten vain suuressa arvossa: mm. Anonymous, Infekto, Tipa Hiihtopipo ja Orkidea.

Kirja ei synny itsestään, vaan sille kerätään parhaillaan joukkorahoitusta Mesenaatti-palvelussa. 29 eurolla saa pelkän kirjan ja ja 35 eurolla lisäksi pääsylipun julkkaribileisiin. Rahoittajia tarvitaan vielä noin 300 kappaletta, jotta projekti onnistuisi. Itse kannoin korteni kekoon, tästä linkistä sinäkin pääset osallistumaan DJ-kirjan rahoitukseen.

Tsekkaa tää: C2C – Happy

Vaikka huipputaitavien tiskijukkien eli turntablistien kädentaitoja on pakko ihailla, levyjen raaputtelusta harvemmin syntyy miellyttävää musiikkia. Samaa ilmiötä löytyy varmasti huipputaitavien kitaristien leiristä: tekninen suorittaminen ottaa niskalenkin biisirakenteesta ja lopputulos on lähinnä kollegoille suunnattu showcase. Tsekkaa jos et usko: The Beat Junkies, X-Ecutioners, Invisibl Skratch Piklz… aika puuduttavaa kuunneltavaa.

Ranskassa, tuossa vaahtokarkinpehmeän housen ja sielukkaan hip-hopin maassa, osataan kuitenkin annostella raaputtelua ja melodioita oikeassa suhteessa. Neljästä dj:stä koostuva C2C on nelinkertainen DMC-mestari, joka julkaisee myös omaa musiikkia. Kyseinen biisi tuo mieleeni joskus kaaaauan sitten vaikuttaneen Jive Bunnyn, joka paketoi varhaista rokkia tanssilattiaystävällisiksi potpureiksi.

Jos Happy tuntuu liian crossoverilta, C2C:ltä löytyy myös perinteisempää hip-hoppia, ja kaiken lisäksi jätkät osaavat myös ottaa yleisönsä ja räpätä!

Festarialalla työskentelevä pikkulintu lauloi, että C2C:tä oli kosiskeltu Suomeenkin, mutta bändillä menee juuri nyt Ranskassa ja USA:ssa niin lujaa, että hinta oli liian kova.

PS. C2C:llä on käynnissä remix-kilpailu Happystä. Jos lukijoissa on tuottajia, lataa raidat ja lähetä oma versio kisaan ennen 29. huhtikuuta.

Q1-2013

Setä tuossa edellisessä artikkelissa jo kertoikin, että päivitysten puuttumisesta huolimatta Palmupuistikolla ei ole laiskoteltu. Tässä vuoden ensimmäisen kvartaalin kuulumisia täältä toimiston puolelta.

Keikat

Pähkinä on soitellut ja sopinut kesäkeikkoja kalenterin täydeltä. Näyttää siltä, että Suomen isoimmille festareille ei vielä näillä näytöillä päästy, mutta hieman pienempiä, silti tuhansien kävijöiden ulkoilmatapahtumia, on kalenterissa useampi kappale. Ei malttaisi odottaa!

PS. Ruudolfin ja Karri Koiran viime viikonlopun veto Fontanassa (kuva alla) oli aivan järkyttävän hyvä. Kiitosten ohella piti vähän marista kaksikon mukana kiertävälle Olli Palmuselle, että nyt kaveri nostit taustalaulajan/dj:n riman turhan korkealle. En taida parissa viikossa oppia soittamaan talkboxia JA akustista kitaraa…

ruudolf-karrikoira-fontana-vaasa

Dj-kamat

En saanut vielä hankittua uutta dj-konsolia, vaikka viime artikkelissa niin suunnittelin. Ehkä odottelen vielä sen verran, että Serato DJ alkaa toimimaan Vestaxin konsolin kanssa – näkeepähän mihin suuntaan Serato on softaansa kehittänyt.

Soittokoneeksi tuli kuitenkin hankittua uusi MacBook Pro. Kaikkihan tietää että muistipalikat ja kiintolevy kannattaa ostaa jostain muualta kuin Applelta ja ruuvata itse koneeseen, siinä säästää useita satasia. Hinnat alkaen -läppäristä tuli parinsadan euron lisäsatsauksella (16 GB muistia ja 256 GB SSD-levy) vakuuttavan nopea. Jos suunnittelet samaa, suomenkieliset ohjeet MacBook Pron päivittämiseen löydät vaikka tästä.

Merkkari

paita2013Paitakauppa on tosi vilkkaan syksyn jälkeen hiljentynyt. Meikäläisellä on piirustuspöydällä yksi uusi kuva, josta ainakin itse olen aika innoissani. Yritetään saada se pian tilattavaksi.

Matkalla Spotifyyn

Maalis-huhtikuun vaihteessa pitäisi laskujeni mukaan tipahtaa ensimmäiset myyntiraportit Record Unionin kautta kulkevasta biisimyynnistä. Kauan niitä on odoteltukin – kolmen kuukauden viive on nykyaikana raastavan pitkä.

YleX:n Popuutiset teki juttusarjaa digijakelusta ja kysäisi Sedältäkin parit kommentit. Linkit artikkeleihin löydät tästä ja tästä. Lähetimme nuo linkit myös Record Unionin väelle ja olivat kovasti mielissään. Positiivista palautetta pitäisi muistaa antaa useammin!

Mehän opettelimme koko jakelukuvion omaa musiikkiamme varten, mutta kevään aikana Palmupuistikko julkaisee myös erään toisen bändin tuotantoa. Älkää kuitenkaan alkako pommittamaan meitä demoilla, levy-yhtiön leikkiminen tuskin menee tätä pidemmälle 🙂

Spotifyn some-henkisestä uudistuksesta lisää sitten, kun päivitys on tavoittanut kaikki käyttäjät. Artistien ”seuraaminen” kuulostaa tervetulleelta päivitykseltä, muuten uudistus on saanut käyttäjiltä paljon haukkuja.

Perjantainousut

Kuten vakiokävijät ovat huomanneet, Spotify-soittolistamme ei ole hetkeen päivittynyt uusilla Perjantainousuilla. Dj-touhuista innostuneena allekirjoittaneella olisi kova hinku suositella porukalle musaa, mutten oikein tiedä mikä olisi paras tapa. Pitäisikö M79:n avata oma Spotify-, Twitter-, SoundCloud- tai Facebook-kanava? Ehkä aloitan kuitenkin ”kuratoinnin” täällä Puistikon suojissa. Kuratointi tarkoittaa suodattamista, harkittua keräilyä ja uuden sisällön luomista, joten koetan olla henkilökohtaisempi ja hitaampi kuin uusinta uutta raivokkaasti metsästävät hypetysblogit.

Uutta gearia hankkimassa

Varoituksen sana: seuraava postaus sisältää tuhottoman paljon speksejä ja slangia erilaisista musiikkihärveleistä.

Olen soittanut puolessatoista vuodessa parikymmentä Kunkku & Tamu -keikkaa ja muutaman dj-keikan Vestax VCI-300 MKII -kontrollerin, Serato ITCH -ohjelmiston ja viitisen vuotta vanhan MacBook Pron yhdistelmällä. Koska talon laitteisto on joka keikalla erilainen ja tilanne selviää vasta paikan päällä, haluan olla mahdollisimman riippumaton muiden soittokamoista. Tarvitsen lavalta vain metrin verran pöytätilaa, jolle nostaa Vestaxin kuljetuskotelon. Kansi pois, piuhat kiinni ja läppäritaso taakse, niin olen valmis. Keikan jälkeen setti on yhtä nopea purkaa.

VCI-300:ssa on kaksikanavainen mikseri, levylautaset ilman moottoria sekä muutamia muistipaikka- ja looppinappuloita ITCHiä varten. Koska en ole kummoinen scratchaaja, olen miettinyt muita tapoja piristää keikan musiikillista antia. Kärsin siis gearikuumeesta juuri nyt. Tässä muutamia vaihtoehtoja, joita olen funtsinut.

Vestax VFX-1

VFX-1 olisi helppo ja halpa tapa lähteä kehittämään keikan ääniraitaa nykyisen laitteiston pohjalta. Siinä on 12 efektiä, muun muassa flanger, kaiku ja yli- ja alipäästösuotimet, tarvittavine käyttöpainikkeineen kahdelle kanavalle. VFX-1 on selkeästi efektilaite, joka VCI-300:sta unohtui. Minun pitäisi ottaa kontrolleri kuljetuskotelosta pöydälle efektilaitteen viereen, jotta molempia olisi kätevä käyttää. Laite tarvitsee tietokoneesta oman USB-portin, joita näissä nyky-Maceissa on tasan kaksi.

Novation Twitch

Ovatko levylautaset loppujen lopuksi vain vanhentunut muisto ajoilta, jolloin musiikki oli tallennettu pyöreille kiekoille? Jos esiintymiseen haetaan scratchien sijaan kontrollerismia, Twitch olisi hyvä vaihtoehto. Keskellä on perinteinen mikseri, mutta levylautasen/hakupyörän sijaan molemmilla kanavilla on kosketusherkkä liuskansa, joilla haluttu kohta biisistä löytyy salamannopeasti. Levylautasilta säästynyt tila on annettu kahdeksalle isolle painikkeelle, joita käytetään moneen tarkoitukseen, kuten biisin pilkkomiseen lyhyiksi sampleiksi tai looppien asettamiseen.

Vestax VCI-380

VCI-380:n puikkoihin olisi helppo hypätä nykyisestä. Asettelu on pääpiirteittäin sama, mutta parempi. Pienehköt cue-painikkeet on korvattu kahdeksalla isommalla pädillä, joita voi käyttää muistipaikkoina, looppien tekoon tai vaikka sormirummutteluun. Myös kosketusliuska löytyy efektejä ja biisin selaamista varten. Kyllä, nyt ne efektitkin on samassa vehkeessä. Keikkavarmuuden kannalta on hyvä parannus, että VCI-380:ssa on kunnon XLR-lähdöt. Kolmesatasessa on pelkät plugilähdöt, ja niiden ja talon äänentoiston väliin tarvittavat DI-boksit ovat pariinkin otteeseen aiheuttaneet harmia. Onneksi pörinät on huomattu ja korjattu jo soundcheckissä. VCI-380:een voi läppärin lisäksi kytkeä parin vinyyli- tai cd-soittimia, eli illan muutkin esiintyjät voisivat käyttää samaa mikseriä.

Traktor

Mielikuvani Traktor-ohjelman käyttöliittymästä taisi olla vanhentunut, sillä nykyiset versiot eivät näytä lainkaan niin nappulahelvetiltä kuin luulin. Siinä missä Serato ITCH toimii vain harvojen ja valikoitujen valmistajien kontrollereilla, Traktorille on tarjolla paljon enemmän vaihtoehtoja ja se sallii enemmän omia muokkauksia. Olisiko iOS-Android-vertauskuva tässä kohtaa aiheellinen?

Ableton Live

Abletoniin sopii samat sanat kuin Traktoriin: yhteensopivia kontrollereita on paljon tarjolla. Niistä ehdottomasti mielenkiintoisin juuri nyt on firman oma Push. Kunkun ja Tamun keikkasettiä on kuitenkin ehkä turha purkaa palasiksi ja koota live-tilanteessa uudestaan: meillä on ollut tapana esittää biisit aika uskollisesti samanlaisina kuin ne on nauhoitettu. Monipuolisen Ableton Liven opettelu vaatisi aikaa, Serato ja Traktor ovat dj-hommia harjoittaneelle ymmärrettävissä jo ensisilmäyksellä. Pushin hankinta voisi toisaalta inspiroida kokeilemaan omien biisien tekoa pitkästä aikaa.

iPad

Jos hovimiksaajamme Tommi luottaa iPadiin niin paljon, että kulkee yleisön joukossa tekemässä sillä hienosäätöjä ääneen, olisiko ompusta meillekin työkaluksi? En viittaa dj-ohjelmiin, jotka kelpaavat lähinnä kotibileiden piristykseen, vaan iPadin käyttöön midi-kontrollerina. Jos keikalle joutuu joka tapauksessa tuomaan läppärin ja äänikortin, mieluummin säätelen ääntä kunnon potikoilla ja liu’uilla kuin kosketusnäytöltä.

Päätöksiä, päätöksiä…

Kuumeileva tiskijukka kallistuu tällä kertaa Vestax VCI-380:n puoleen. Kontrolleri on levylautasineen selkeästi dj-käyttöön tarkoitettu, mutta reilun kokoiset pädit mahdollistaisivat myös rummuttelun ja kikkailun. Olen tykästynyt Serato ITCHiin sen yksinkertaisuuden ja vakauden vuoksi, ja ohjelman kohtapuoliin korvaava Serato DJ näyttää vieläkin paremmalta, joten ohjelman vaihto ei ole tarpeen.

Ennen ostoksille marssimista pitäisi vanha Vestax saada myydyksi. Jos Googleen on uskominen, tässä maassa ei juuri taida olla markkinoita dj-kontrollereille, sillä myynti- ja ostoilmoituksia ei löydy. Perinteiset levarit, CDJ:t tai Scratch Live taitavat olla suomalaissoittajien suosiossa ainakin vielä. Kuka tuon haluaisi ostaa?

Youtube piste com, sinne dj:t menneet on

Soittelin männä viikonloppuna ensimmäisen koko illan dj-keikkani. Arvostus yökerhojen residenttejä kohtaan vähintään kaksinkertaistui saman tien, tuon ammatin harjoittaminen illasta toiseen on kovaa työtä! Annan itselleni arvosanaksi 7,5 seuraavilla kehitysehdotuksilla:

1. Laita jalkaan mukavimmat, ei makeimman näköiset kengät
2. Hommaa vielä enemmän biisejä!
3. Opettele biisivalikoima paremmin, niin ehdit tarkkailla enemmän yleisöä
4. Tarkkaile enemmän yleisöä
5. Tarkista ettei auto loop ole päällä ennen kuin lähdet vessaan

Onneksi näiden yksityisbileiden yleisö oli mahtavan hauskaa sakkia eikä samalla lailla armotonta ja kärsimätöntä kuin sekalainen yökerhokansa saattaa olla. Sain monia biisitoiveita toteutettua ja soittajapojista pidettiin ensiluokkaista huolta.

Siirrytäänpä sitten tämän blogikirjoituksen self help -osioon. Musiikin(kin) saralla täytyy todeta, että netti ja erityisesti YouTube on huikea keksintö. Siinä missä me 90-luvun puolivälissä tuijotimme huuli pyöreänä videokasettia DMC-skaboista ja ihmettelimme ”kuinka hemmetissä se tuon tempun teki”, nyt tarjolla on lukemattomia videotutoriaaleja joissa taitavat deejiit jakavat osaamistaan. Tässä muutama lähde joista olen itse hyötynyt paljon.

DJ TechTools

http://www.youtube.com/user/eangolden

Ean Goldenin saitti on erikoistunut kontrollerismin eli MIDI-kontrollereita hyödyntävien performanssien kehittämiseen, mutta saitilta löytyy myös laitearvosteluja, artistihaastatteluja ja hyödyllisiä vinkkejä jokaiselle dj:lle.

DJ Angelo

http://www.youtube.com/user/DJAngeloUK

Angelon parasta antia ovat scratch-tutorialit. Allaoleva video ei kuitenkaan ole opetusvideo vaan kokoelma battle-temppuja. Angelo ei heitä bensaa formaattisotaan: kaveri hallitsee suvereenisti sekä vinyylisoittimet että uusimmat tietokonepohjaiset laitteet.

Agiprodj.com

http://www.youtube.com/user/agiprodj

Sympaattisten musakauppaukkeleiden videoita ei voi väittää taiteellisiksi, mutta mitä tahansa DJ- tai PA-laitetta sitten oletkin hankkimassa, he ovat todennäköisesti jo tehneet siitä asiallisen ja kattavan videoesittelyn.

Studio Scratches

http://www.youtube.com/user/studioscratches

Brittimimmi Short-E tekee miellyttäviä ja perusteellisia tutorialeja skrätsäämisen saloista.

Serato HQ

http://www.youtube.com/user/SeratoHQ

Scratch Live- ja Itch-ohjelmistojen tekijän laite-esittelyt eivät pärjää parhaille riippumattomien tiskijukkien videoille, mutta vastapainoksi Seratolla on resurssit tehdä lennokkaita showcaseja ja jututtaa Norman Cookin ja Questloven kaltaisia tosi tekijöitä.

Digital DJ Tips

http://www.digitaldjtips.com

Digital DJ Tipsillä on YouTube-kanavakin, mutta mielestäni saitin parasta antia ovat levyjensoittelun bisnes- ja kulttuuripuoleen liittyvät blogimerkinnät. Phil Morse saa niihin lisänäkökulmaa sivuston aktiiviselta foorumilta.

Opettelun iloa!