Artikkelit avainsanalla "Vaasa"

Kolme kohtaamista spurgun kanssa

Spurgu lehdessä

Entinen työkaverini Tuomo Luukkanen oli kirjoittanut sunnuntain Pohjalaiseen spurgun henkilökuvan (netissä on jutusta valitettavasti vain lyhennelmä). Tuomon empaattinen juttu ei ollut lajinsa ensimmäinen, mutta vaatii kanttia tarttua rantojen miestä olkapäästä ja pyytää tätä kertomaan elämäntarinansa. Se kertoi vaasalaismiehestä, joka dyykkaa ruokansa eikä ole käynyt suihkussa muutamaan kuukauteen. Ympäriltä on kuollut monta ystävää, mutta jos eläke riittää vain joko ryyppäämiseen tai syömiseen, mies valitsee ensimmäisen. Hän haaveilee lopettamisesta, muttei muista edellistä selvää päivää. Spurgu tuntee ohikulkijoiden pistävät katseet ja pyytää toimittajaa muistuttamaan ihmisiä, ettei hän ole vaaraksi kellekään.

Spurgu naapurissa

Kivenheiton päässä kodistani on parkkipaikka, jolla seisoo jo toista kesää peräkkäin spurgujen auto pitkässä parkissa. Aamuisella koirankusetuslenkillä joku oli juuri heräilemässä takapenkiltä, ja viimeistään alkuillasta auton äärellä on jo uusi nousu käynnissä. Koitan valita reittini niin etten osu samalle jalkakäytävälle spurgun kanssa. Pelkään että hän tulee rohisevalla äänellä pummimaan rahaa tai röökiä, mikä olisi epämiellyttävää. Tai sitten koiramme alkaa murisemaan hänelle (se spottaa humalaiset jo kaukaa), mikä puolestaan olisi minun kannaltani noloa. Harkitsen Risut-palstalle kirjoittamista: miksei poliisi, kaupunki tai pysäköinninvalvoja tee mitään? Kai jonkun vastuulla on viedä nuo pois häiritsemästä!

Spurgu netissä

Myöhään sunnuntai-iltana törmään Facebookissa vielä ryhmään nimeltä Hellsinki Sleepers. Jäsenet, joita on tällä hetkellä reilusti toista tuhatta, postaavat ryhmän sivulle valokuvia Helsingin bussipysäkeille, rappusille ja puistoon sammuneista ihmisistä. Jos näiden sleepereiden habituksesta voi jotain päätellä, suurin osa on ongelmakäyttäjiä ja loput ”kesämiehiä” joista Kuningas A on ottanut niskalenkin. Henkilöt eivät tiedä olevansa kuvattavana – hehän ovat taju kankaalla – mutta monet heistä ovat tunnistettavissa. Ryhmän kuvauksesta (BOTTOMS UP! DRINK TILL YOU DROP!!!) ja virnuilevista kommenteista minun on vaikea löytää yhteiskuntakriittistä twistiä, joten kai nämä on viihdykkeeksi tarkoitettu. En ole nettihuumorin suhteen todellakaan mikään mielensäpahoittaja, mutta haluaisin muistuttaa ihmisarvon kuuluvan myös spurguille. Vai onko Hellsinki Bumfights jo työn alla?

Wasa Connection videolla

Kotikaupungistamme pukkaa taas uutta musiikkivideota maailmalle. Katso Wasa Connectionin video tuosta ylhäältä ja lataa biisit täältä.

Päivitystä Vaasan brunssitarjontaan

Alkuvuodesta tuli valiteltua, kuinka suppeaa Vaasan brunssitarjonta on. Tällä viikolla terasseilla notkuessani törmäsin tiedotteisiin, jossa luvattiin parempien aikojen koittavan. Fondis tarjoilee 17,50 euron hintaista brunssiaan lauantaisin ja Kantarelliksessa sunnuntai on uusi brunssipäivä. Hintaa heidän kattauksellaan on 22 euroa. Astorin brunssi on vastaavasti kesätauolla, joten ylitarjonnasta ei sentään voi puhua, mutta parannus tämäkin. Jos käytte uusissa mestoissa syömässä, raportoikaapa tänne miltä maistui!

Marokolta uusi musiikkivideo

Palmupuistikosta pari korttelia etelään sijaitseva Marokko julkaisi juuri ensimmäisen musiikkivideonsa. Pakkohan tätä on suositella, kun tekijänä on In the Heat of the Nightin kuvannut Jussi, rällästysreissun tapahtumat sijoittuvat kantapaikkaamme El Gringoon ja päähenkilönä seikkailee ”Vaskiluodon Vin Diesel” eli Syvis. Se tapahtukoon taas!

Keikkaraporttia

Tässä taas kiitokseksi pientä keikkaraporttia tuoreeltaan. Kiitos ystävät ja kiitos HulluPullo !  Nähdään taas pian kamut !

Eiköhän lähdetä porukalla Palmasiin kun syksy koittaa !

[podcast]https://www.palmupuistikko.fi/wp-content/uploads/2012/06/290612-Hullupullokeikka.mp3[/podcast]