Artikkelit avainsanalla "Espanja"

Sellainen oli Espanja

Matkamiehet Mijasissa.

Terveisiä Andalusian auringosta! Orkesterimme historian ensimmäinen ja toinen keikka ulkomailla ovat onnistuneesti paketissa.

Matkakohteemme oli Espanjan etelärannikolla sijaitseva Fuengirola, jossa juhlittiin Kansainvälisiä päiviä. Yhteensä 33 maata oli rakentanut feria-alueelle omaa kulttuuriaan esittelevän osaston. Fuengirolassa asuu vireä suomalaispopulaatio, joten siniristilippu oli joukossa mukana – ja me sen kantajina.

Ensimmäinen vierailu alueelle iski kuin halolla päähän. Väkeä oli puolen kilometrin mittaisen kadunpätkän täydeltä, ruokakojuista tulvi toinen toistaan väkevämpiä tuoksuja ja reggaetonit, kansanmusiikit sekä discohitit sekoittuivat korvia koettelevaksi sekamelskaksi. Selviäisikö täällä pitkää viikonloppua, kun on tottunut siihen että lähimpään ihmiseen on Vaasan torin halkaisijan verran välimatkaa? Suomen juhlahuoneistosta saimme hieman ensihoitoa kulttuurishokkiin: hernekeittoa, lonkeroa ja Leijonien matsin screenillä.

Esiinnyimme Suomen osastolla kahdesti, perjantai- ja lauantai-iltojen prime timessä. Ensimmäinen veto jänskätti enemmän kuin pitkään aikaan, sillä emme tienneet yhtään mitä odottaa. Huoli oli turhaa: kun keikka lähti käyntiin, tunnelma oli mitä parhain. Ainakin Hei Scully, Syksyllä Palmasiin ja Tyttö sinä olet meritähti olivat kantautuneet Euroopan etelälaidalle asti, niin hyvin yleisö lauloi mukana. Monille keikka oli varmasti ensikosketus Kunkun ja Tamun musiikkiin tai koko suomiräppiin, mutta onneksi sekä me että musiikkimme olemme aika helposti lähestyttävää sorttia. Nuorin lavan edestä bongattu fani JVG-paidassaan oli juuri ja juuri kouluikäinen, vanhin puolestaan varsinainen bailumummo. Enemmistö oli nuoria aikuisia kuten missä tahansa klubikeikalla.

Espanjan lämpö on selkeästi tarttunut Fuengirolan suomalaisiin, sillä nautimme koko reissun ajan ihan mahtavasta vieraanvaraisuudesta. Kiitos kaikille uusille ja vanhoille tutuille! Erikseen on pakko mainita kahden suomalaispariskunnan seurue, joka tuli perjantaina kiittämään keikasta. Pitemmittä puheitta he kutsuivat meidät, ennestään tuntemattomat muusikonretkut, kotiinsa! Lauantai-iltapäivämme kului siis Fuengirolan pohjoispuolen kukkuloilla upeista maisemista ja grilliherkuista nauttien. Palasimme keikkapaikalle sopivasti juuri kun tarjoilut oli syöty ja juotu ja seurueen miehet palanneet kotiin…

Vaikka Fuengirolassa ei ole vielä täysin kesä, aurinko paistoi hieman eri intensiteetillä kuin Suomessa. Ja niinhän siinä kävi, että Setä on nyt toiselta puolelta ihanan rosé. Kunkku sen sijaan siveli lotionia vielä iltaisinkin ja välttyi kärähtämisiltä. Safety first! Aurinko teki Kunkusta muutenkin niin energisen, että saapa nähdä minkälainen travelleri miehestä vielä kehittyy tämän reissun ansiosta. Lienee jo googlettamassa maailman muita suomalaisyhteisöjä ja lähettämässä keikkatarjouksia.

– – –

PS. Lanseerasimme keikan yhteydessä uuden Yön Polte -paidan – jos lanseeraukseksi voi sanoa sitä, että heittelee viitisentoista paitaa yleisöön Rakkauden Ratapihan soidessa. Vain yksi lävähti paluupostina lavan takaseinään, joten keskimääräisesti ideasta kai tykättiin? Jos haluat itsellesi kesäkampetta, tilaa paita verkkokaupastamme!

Maailmankiertue on totta

Voi pojat, että musiikki voi johdattaa yllättäviin tilanteisiin. Nyt on nimittäin niin, että 13 vuoden suomiräppäilyn jälkeen meillä on ensimmäinen keikka ulkomailla! Hihittelin ääneen, kun sovittelin maatunnusta (ES) keikkakalenteriin Tampereen ja Laihian väliin. Meidät on kutsuttu Fuengirolaan Kansainvälisille päiville. Lainaus tapahtumanjärjestäjiltä:

Kansainväliset päivät ovat Fuengirolan kaupungin vuodesta 1994 alkaen organisoima juhla, joka on kasvanut vuosi vuodelta tavoittaen lähes miljoona vierailijaa … Jokaisella kansallisuudella on Feria-alueella oma talo jonka sisä- ja ulkopuolella esitellään kyseisen maan kulttuuria, ruokia, juomia, tansseja, musiikkia jne.

Tuonnehan me sovitaan ihan täydellisesti! Espanjan aurinkorannikolla asuu Wikipedian mukaan 15-20 000 suomalaista, joten joku saattaa jopa ymmärtää sanat. Onko se hyvä vai huono asia, jää nähtäväksi.

Yritämme päästä reissulla välillä kiinni kaapeliin ja päivitellä kuulumisia tänne Puistikolle. Ensin kuitenkin Kauhajoelle Kasinon avajaisiin ja Senssiin vappua vastaanottamaan. Vamos!

fuengirola

Kuva: Flickr/Welovecostadelsol