Arkisto ajalta huhtikuu, 2012

Yön Polte sinkkulistan kärkikymmenikköön !

Suomen virallinen singlelista 14/2012

Tervetullut uudistus Suomen singlelistan laskentatapaan mahdollistaa vihdoin tasapuoliset mahdollisuudet menestyä myös indiepohjalta ponnistaville artisteille. Nyt myös musiikin tilauspalvelut, kuten Spotify, otetaan huomioon. Yön Poltteen (Stig, Kuningas Pähkinä & Setä Tamu) Tyttö sinä olet meritähti listautui hienosti top teniin sijalle #9. Youtubessakin (yhteenlaskien kaikki sieltä löytyvät videot) kappaletta on pyöritelty jo yli 1.000.000 kertaa. Erittäin kannustava uudistus ja hyvä esimerkki siitä, että musiikkiala on matkalla kohti tasapuolisuutta. Uudet toimintatavat avaavat ovet myös ”kodittomille” artisteille saada musiikkinsa kuulumaan ja nimensä näkyville. Toimikoon tämä kannustimena kaikille kellareissa ja kotistudioissa kädet mullassa ahertaville sankareille ! Hyvistä biiseistähän tässä kuitenkin on kysymys.

Kiitos kaikille kannustuksesta, eläköön musiikki, ilon kautta ♥ !

Palmupuistikon Perjantainousut, osa 8

Tällä viikolla Perjantainousut päivitetään jo torstaina, sillä onhan nyt pyhäpäivän aatto. Pääsiäisestä mieleen nousee automatkat, joita teimme nuorempina sälleinä kaverien luo Turkuun tai Helsinkiin, monta kertaa juuri pääsiäisenä ylimääräisten vapaapäivien vuoksi. Kevätaurinko paistoi, äidiltä lainattu 1,2-litrainen Clio teki tosissaan töitä ja stereoissa soi aurinkoinen kitarapoppi. Otetaanpa siis rautaisannos sellaista vuosituhannen alusta – ja vähän kauempaakin. (lisää…)

Yön Polte -huppareita

Ensimmäinen erä Yön polte -huppareita myynnissä. Hinta 40e sisältäen toimituskulut.

Valitettavasti tällä viikolla toimitus pelkästään Vaasaan. Postitoimitukset muualle Suomeen menevät ensi viikolle/seuraavalle viikolle (riippuen kysynnän määrästä).

Pistä tilaus menemään osoitteeseen kauppa@palmupuistikko.fi

Kerro kokosi (kaikki miestenkokoja S-XXL) ja missä asut niin homma nopeutuu.

♥ Pähkisz


Millä muusikko tienaa?

Jos aiot tänä vuonna osallistua yhteenkään piratismia koskevaan juupas-eipäs-keskusteluun, lue ensin Artist Revenue Streams -raportti. Kansantajuisesti kirjoitetun artikkelin lukemisen jälkeen sinulla on ainakin perustiedot kunnossa siitä, miten raha pyörii musiikkibisneksessä. (lisää…)

Varma kevään merkki : Kunkun autossa soi Sabrina !

Se on täällä. Virallisesti. Nimittäin Kunkun tila-autossa soi Sabrina ! Kurkistus Kunkun ja Tamun normilauantaihin. Puidaan myös jokaista pojankloppia takavuosina askarruttanutta mysteeriä : Näkyikö Sabrinan Boys Boys Boys -videolla tissi vai ei. Mitä sinä olet mieltä ? (Pikku editti : su-ma yön aikana iski takatalvi… hämmentävää..)

[podcast]https://www.palmupuistikko.fi/wp-content/uploads/2012/04/30032012-Varma-kevaan-merkki.mp3[/podcast]