Palmupuistikon Perjantainousut, osa 4
Levyraatimme on pyörinyt ensimmäisen kierroksen ympäri, joten on jälleen Don Myyrän vuoro listata lempibiisejään perjantain piristykseksi.
Lupe Fiasco – Out of My Head
Ajat muuttuvat ja musiikin on muututtava mukana. En kuulu niihin, jotka haikailevat ysärisoundin perään, mutta täytyy myöntää, että iso osa 2010-luvun hip-hopista menee minulta yli hilseen. Tässä on kuitenkin tarttuva, tanssittava ja tuore biisi moderneilla elementeillä eli poppikertosäkeellä ja syntikkasoundeilla.
Stakka Bo – Here We Go
90-luvulla syntyneelle Stakka Bon video näyttää kummalliselta kiemurtelulta, eikä sen nerokkuus ole kieltämättä avautunut meille vanhuksillekaan. Meille Here We Go on kuitenkin muistutus Music Televisionin kulta-ajoista, kun kanava vielä näytti musiikkia ja teki hittejä. Julkaisin videon viime viikonloppuna Facebookissa hetken mielijohteesta ja peukkujen määrästä päätellen biisi kestää toisenkin kuuntelukerran.
Jamiroquai – Cosmic Girl
Pysytään 90-luvulla katsauksemme loppuun. Oli aikakausi jolloin eräs bensarosvoilla ajeleva luonnonsuojelija teki maailman cooleinta musiikkia ja aiheutti räjähdysmäisen kasvun retroverkkatakkien ja pöllöjen karvahattujen kysynnässä. Suosittelen kuuntelemaan myös live-version Cosmic Girlistä, Jamiroquai ei ole mikään nippu studiogangstoja.
Palmupuistikon Perjantainousut on saatavana myös Spotify-soittolistana. Lukijapalautteen perusteella päivitämme listaa jatkossa useammin kuin kerran viikossa ja keräämme parhaat palat blogiin.