Matkalla Spotifyyn, osa 4

On kulunut jo kuukausi, kun lähdimme opettelemaan Spotify-julkaisua. Meillä on digitaalisilla markkinoilla kaksi julkaisua, Vapaapudotuksen Kun te nukutte reilun 11 vuoden takaa sekä Kunkun ja Tamun uusin, Hei Scully -sinkku. Scullyllä tehtiin heti historiaa, kun saimme Palmupuistikon nimen Suomen latauslistalle Warnerin, Sonyn ja muiden jättiläisten sekaan. Biisi meni sijalle 11 ekalla listaviikolla, iTunesissa se kävi parhaimmillaan kakkosena.

Scullystä on höpötetty jo ihan tarpeeksi, joten kurkistetaan hetkeksi digijakelussa sinne konehuoneen puolelle.

Spotify Trends

Jakelijamme Record Union raportoi myynneistä kuukausittain, kolmen kuukauden viiveellä. Eli joulukuussa julkaistusta levystä alkaa tihkumaan tietoa vasta maaliskuun lopussa. Tämähän on aikakaudellamme ikuisuuden pituinen viive. YouTubesta ja Google Analyticsistä omakustanne-levymoguli näkee julkaisun saaman vastaanoton lukuja lähes reaaliajassa, mutta hän haluaisi varmasti tietää myös myyntimääriä ennen kuin julkaisusta tulee ”eilisen sanomalehti”.

Record Unionilla ja Spotifyllä on onneksi beta-vaiheessa oleva tilastopalvelu, Spotify Trends. Se esittää Spotify-soittokerrat siedettävällä kahden päivän viiveellä. Alla Kun te nukutte EP:n käppyrä:

spotifytrends

Soittokertojen ohella Record Union paljastaa muutakin Spotify-kuulijakunnasta:

– mistä maista he tulevat
– mitä Spotify-tuotetta he käyttävät (ilmainen, Open, Premium, Unlimited)
– minkä ikäisiä he ovat
– ovatko he naisia vai miehiä

Meidän faniemme enemmistö näyttäisi olevan hyvin bändin kaltaista sakkia: Premiumia käyttäviä 28-34-vuotiaita miehiä Suomesta.

EP:n biisejä on tällä hetkellä kuunneltu n. 350 kertaa. Vaikka se on naurettavan pieni määrä ja enteilee naurettavan pieniä streamauskorvauksia, se on alku juuri sille mitä halusimme. Tilanteelle, jossa vanha katalogimme on kaikkien saatavilla ilmaiseksi tai pikkurahalla, mutta meillä säilyy edes jonkinlainen julkaisijan oikeus matskuun.

Huolia ja murheita

Metadata aiheutti hieman harmia Scullyn julkaisun kynnyksellä. Vaikka biisi lähti Record Unionista ”Kuningas Pähkinä & Setä Tamu” esittäjänään, oli se päätynyt Spotifyyn molempien nimellä ”Kuningas Pähkinä, Setä Tamu” ja iTunesiin Pähkinän soolobiisinä ”feat. Setä Tamu”. Erikoismerkki & artistin nimessä tämän lienee aiheuttanut, tarkempaa syytä emme koskaan kuulleet.

Meillä oli jakelijaa valitessa kutina, että ruotsalaisen yrityksen kanssa asiointi olisi helpompaa kuin jenkkiläisen, ovathan lait ja tekijänoikeudet Suomessa ja Ruotsissa hyvin samankaltaiset. Tässä kohdassa Record Union pääsikin loistamaan. Periaatteessa he eivät salli jo julkaistujen levyjen metadatan muokkaamista, mutta nyt saimme tosi hyvää palvelua. Sähköpostilla lähetettyyn korjauspyyntöön vastattiin Tukholmasta seuraavana päivänä ja ylihuomenna metadata alkoi päivittymään oikeaan suuntaan. Vieläkin iTunesissa on se ongelma, että artistin nimen klikkaaminen ei listaa Hiittiä ja Palmasia, mutta pystymme toistaiseksi elämään asian kanssa.

– – –

Tämä on jatkokertomus, lue muut osat: Matkalla Spotifyyn.

avatar Markku Ikonen alias M79 on Kunkun ja Tamun keikka-dj. Päivätyökseen tämä tapahtumia 17-vuotiaasta järjestänyt vaasalainen suunnittelee ja tekstittää upeita juttuja nettiin ja printtiin. Muut kirjoitukset käyttäjältä