Artikkelit avainsanalla "YLEX"

Sedän yliluonnolliset terveiset !

Viimeaikaisten kivojen tapahtumien siivittämänä ajattelin pitkästä aikaa hieman höpistä teille. Ihmetellään muun muassa sitä, että Hei Scully soi tällä viikolla YleX viikon tehobiisinä ! Tämän taideteoksen julkaisupäivä on 21.12, eli ensi perjantaina. Jännittää ! LÖÖÖÖÖÖÖÖV !

Palmupuistikon Perjantainousut (lite) osa 25

TJH87 – Break Away Kicks

Joskus maailma on tosi pieni. Kun pari tuntia sitten ajelimme kohti limenvihreää studiotamme, YleXillä soi maistuva elektrobiisi. En Pähkinän mekastukselta saanut selvää, mikä artisti oli kyseessä, mutta kotiin päästyäni lähdin penkomaan kanavan soittolistaa ja Googlea. Paitsi että esittäjä paljastui Daft Punkin tai Justicen (molemmat nimiä, jotka tullaan vielä mainitsemaan tämän biisin yhteydessä usein) sijaan suomalaiseksi TJH87:ksi, sällit olisivat tänään keikalla vain parinsadan metrin päässä Volumen ja Renegaden konemusaillassa. Huomisen spektaakkelin vuoksi taidan tänään viihtyä kotona kopassa peitto korvilla, mutta TJH87 menee ehdottomasti tarkkailtavien bändien joukkoon.

Keväistä höpinää

Setä samoilee keväisillä jäillä ja kertoilee viikonlopun biisintekosessioista. Totuttuun tapaan jutustelu rönsyilee muillekin elämän osa-alueille.

[podcast]https://www.palmupuistikko.fi/wp-content/uploads/2012/03/190312-Kevaista-Hopinaa.mp3[/podcast]