Artikkelit avainsanalla "Saksa"

Päädyin Berliiniin

Sedällä näkyy olleen huima eräviikonloppu, mutta kerrankin minullakin on reissuraportille aihetta. Sen sijaan että olisin hytissyt syksyisessä Sundomissa, tennarit osoittivat viime torstaina kohti Berliiniä.

Vuokrasimme kolmen pariskunnan voimin Prenzlauer Bergin kaupunginosasta huoneiston tukikohdaksi. Kämppä olikin oikein hyvä vaihtoehto hotellille – tulee vietettyä enemmän aikaa yhdessä. Hotelliaamiaista ei jäänyt kaipaamaan, kun aamiaista ja brunssia tarjoavia kuppiloita oli joka korttelissa. Muuria rakennettaessa itäpuolelle jäänyt PB oli kaduiltaan ja rakennuksiltaan rähjäisempi kuin Friedrichstrassen sliipatut ostoskadut, mutta silti turvallisen oloinen ja sympaattinen paikka. Reissun maukkaimmat safkatkin syötiin siellä Kaplan-nimisessä kadunvarren döner-kiskassa (katso kuva). Currywurstista olen kuitenkin sitä mieltä, että taannoinen oma kotikokkailuni piti pintansa ihan hyvin. Ehkä kyseinen paikallisherkku olisi pitänyt nauttia jossain hieman syvemmällä Berliinissä kuin Mitten turistirysässä.

Matkan painopiste oli rehellisesti hurvittelussa eikä historiassa. Kuuluisista maamerkeistä tuli silti nähtyä ainakin Brandenburgin portti, televisiotorni, juutalaisten joukkomurhan muistomerkki ja Checkpoint Charlie. Sitä on sen verran perämettän poika, että suurkaupungin bussilinjoista ei ota selvää edes prillut päässä, mutta onneksi Berliinissä on laaja metroasemaverkosto. Lisäksi Vaasasta Tampereen kautta Berliiniin päätynyt Pirppu piipahti matkaseurana ja oppaanamme. Kiitti!

Lukiossa luetuista muutamasta saksan kurssista oli apua kylttejä tavaillessa, mutta enhän minä uskaltanut puhumista kokeilla missään oluen tilaamista monimutkaisemmassa asiassa, kun en olisi kuitenkaan ymmärtänyt vastausta. Paikallisten englannin kielen taito vaihteli viittomakieliosastosta erinomaiseen, mutta ei voi mitenkään yleistää että esimerkiksi nuoret puhuisivat parempaa englantia. Käteistä kannattaa varata runsaasti, sillä paikallista EC:tä lukuun ottamatta maksukortit tuntuivat olevan kirosana. Tippiäkin on kohteliasta jättää 5-10 prosenttia.

Otetaan tähän loppuun vielä Berliinibingo Tamun biisiä mukaillen:

[ ] Reeperbahnilla maksetulla saannilla (Reeperbahn on Hampurissa)
[x] Dönerit handussa
[ ] Taksilla Kreuzbergiin (asuimme Prenzlauer Bergissä)
[x] Currywurstin ja kaljan tilaus
[x] Kerro Setä Tamulta terveisii (keille kaikille, se jäi epäselväksi)
[ ] Shoppaa tiukkoja paitoja, liivejä tai pannuja
[x] Tsekkailen kannuja, Berliinin keväässä (puolittainen rasti)
[x] Ei skarpis terässä, bisse menee eväästä
[x] Testaan schnitzelii, weissbierii, dönerii tai frankfurterii (3/4 rastia)
[x] Potzdamer Platz
[ ] Viikset valuu rasvaa
[x] Pakki kasvaa
[ ] Junanvaunukiskast vimpat currywurstit käteen