Artikkelit avainsanalla "Paleface"

Miten konemusiikkia pitäisi esittää?

Internetin musiikkisaiteilla on viime päivinä soudettu ja huovattu elektronisen tanssimusiikin, EDM:n, noususta stadionluokkaan ja isojen festareiden päälavoille. Suosittelen tsekkaamaan pohjustukseksi pari artikkelia.

– Ean Golden: ”Improvisointi ja vuorovaikutus puuttuu”
– Deadmau5: ”David Guetta on livenä pelkkä iPodeja soitteleva hölmö”
– Deadmau5: ”Nuppien vääntelyä, ei sen enempää”
– Mediaattori: ”Mistä elektronisen musan suosio johtuu?” (osana pitempää keskustelua)

Pikaisen YouTube-katsauksen perusteella supertuottajien lavapresenssi on tosiaan laimeaa sorttia. Ja ei, en nyt edes tarkoita Paris Hiltonin surullisenkuuluista dj-debyyttiä. Korkeintaan nostatuskohdassa toinen käsi nousee tervehdykseen (samalla kun toinen tunnustelee keikkapalkkiota taskun läpi). Oikein riehaantuessaan artisti saattaa nykiä biitin tahtiin ja käännellä jotain potikkaa äänipöydässään, mutta eihän sinne varttimailin päähän yleisöön näe mikä vaikutus kyseisellä nupilla mahdollisesti on biisin kulkuun. Juuri niin, rokkarit ja räppärit liikkuvat eri puolilla lavaa, mutta supertuottajaparka on nostettu korkeuksiin komentosillalle.

http://www.youtube.com/watch?v=dqQMinj_A1U

Miten teknojäbien väittely sitten meihin liittyy? Meillähän on keikkakokoonpanona hip-hopin pyhä kolminaisuus: kaksi MC:tä ja DJ. Seuraan tätä keskustelua, koska olen tavallaan itse samanlainen filmaaja kuin Guetta. Lavalla käytössäni olevalla Vestaxin DJ-konsolilla voisi tehdä vaikka mitä temppuja Kunkun ja Tamun taustoille; scratchata tai soittaa sampleja ja looppeja. Esimerkiksi näin:

Mutta enhän sitä tee, pausen painallus riittänee. Miksi näin?

Ensinnäkin siksi, että olen esiintyvänä DJ:nä täysin aloittelijatasoa. Biisien miksaaminen yhteen on tuttua kamaa, mutta en uskalla raastaa scratch-kokeiluilla eturivin tärykalvoja aivan vielä. Toiseksi biisimme etenevät perinteisten poppibiisien kaavalla, joten ei niihin sopisikaan liika choppailu, joka esim. dubstepissä on olennaista. Pojat ovat sen sijaan antaneet minulle mikin tuplauksia ja kertosäkeitä varten, ja tämä taustalaulajan rooli on mahdottoman mukava. Uskon myös siihen, että yleisö haluaa kuulla biisistä tunnistettavan version.

Erilaisten aparaattien käytöstä minulla on kuitenkin myös positiivista sanottavaa. Keikoilla käydessä on ollut mukava nähdä, kuinka paljon variaatioita bändit nykyisin keksivät live-esiintymisilleen. Esimerkiksi Palefacella oli vuosi sitten dj ja pari soittajaa, tänä vuonna kokonainen bändi. Looptroopin Embee on hypännyt dj-tiskiltä rumpujen taakse. Asa pystyy esiintymään yhtä lailla DJ Polarsoulin kuin ison bändin kanssa. Roope K:n samplerin/efektilaitteiden käyttö on aina mykistävän taitavaa. Perinteisiä soittimia käyttävät bändit puolestaan tuovat biiseihinsä taustanauhoilla lisää raitoja. Kuilu ”pelkkien suunaukojien” ja ”oikeiden soittajien” välillä kaventuu molemmista päistä vauhdilla.

EDM:n suhteen ehkä keksitään parempia lavaratkaisuja kuin rockfestareiden perussetti ”lava on tuolla, kaikkien on tuijotettava siihen suuntaan”. Esim. dj-koroke keskelle yleisöä? Tai kumipallossa yleisön yli pomppiva Skrillex?

Päivitys 28.6. klo 15: Kuin tilauksesta Sebu oli törmännyt netin syövereissä allaolevaan videoklippiin. Kumpiko nyt sitten lopulta on enemmän yleisön mieleen, käsien heiluttelu playbackina vai tämä vimmainen rämpytys?

http://www.youtube.com/watch?v=doFEQo8Hgck

Palmupuistikon Perjantainousut, osa 1

YouTube-nousujen käsite tuli selitettyä aikaisemmassa blogissa jo aika kattavasti, mutta tässä uusille lukijoille kertaus. Etkoilla jokainen haluaa vuorotellen käydä laittamassa lempibiisinsä soimaan. Jos etkoja ei ole, biisit kuunnellaan yksin kotona ja linkitetään Facebookiin – siten musiikin kuuntelussa säilyy edes jokin sosiaalinen aspekti. Kuunteluun saattaa liittyä myös lasillinen tai pari. YouTube + nousuhumala = YouTube-nousut.

Koska perjantai-ilta on viikon paras hetki, Palmupuistikon asukit suosittelevat jatkossa hyvää musiikkia juuri tähän aikaan viikosta.

Elokuu: Soutaa huopaa

Jätkäjätkien tulille laittama kansanmusiikin ja rytmimusiikin sulatusuuni on riistäytynyt ihan käsistä. Mustalais-, meksikolais-, suomalais-ugrilais- tai mitä lie vaikutteita ovat viljelleet viime aikoina niin Paleface, The Irrationals, Pyhimys kuin GG Caravankin. Mihin tämä buumi vielä johtaa? Ovatko panttilainaamojen hyllyt kohta täynnä MPC:itä, kun räppituottajat tarvitsevat pikavippiä haitarin ostoon? Perustaako Kool Skinny vaatekojun ensi kesänä Kaustisten kansanmusiikkijuhlille? Vastauksia odotellessa sopii kuunnella Elokuun loistavaa kipaletta.

The Lost Patrol Band: Alright

Näin hyväntuulista hassuttelupoppia ei kerta kaikkiaan voi tulla muualta kuin Ruotsista. Yhdellä otolla purkitettujen videoiden teko näyttää olevan lastenleikkiä, eiköhän mekin yritetä jossain välissä? Lost Patrol Band soikoon myös siksi, että nokkamies Dennis Lyxzenin projekteista se tunnetuin, Refused, aloittaa parin kuukauden päästä comeback-kiertueensa.

Marina and the Diamonds: Radioactive

Minulla ei pitäisi olla mitään syytä pitää Radioactivesta. Teknopianot paukkuu enemmän kuin mitä yleensä siedän enkä ole koskaan välittänyt Marinan laulutyylistä. Huonosta kertoimesta huolimatta jäin Radioactiveen kerralla koukkuun, kun Jussi Mäntysaari soitti sen YleXillä syksyllä. Hänelle oli nähtävästi käynyt samalla lailla.

Palmupuistikon Perjantainousut on saatavana myös Spotify-soittolistana. Klikkaa Subscribe-nappulaa niin saat joka perjantai täydentyvän listan Spotifyysi.