Artikkelit avainsanalla "Doc Hollywood"

Kuuntelusuositus: Doc Hollywood ja Ras Kass

Vaikka Perjantainousuihin on vielä pitkä matka, haluan suositella erästä bändiä Palmupuistikon lukijoille just nyt. Paitsi että Doc Hollywoodin biisit ovat kuuntelemisen arvoisia, näen bändin toimintatavoissa jonkinlaista sielunveljeyttä meihin.

Täältä käsin kaikki amerikkalainen näyttää niin mahdottoman suurelta. Ylläoleva video on kuvattu Los Angelesissa ja Miamissa, maisemissa jotka ovat tulleet meille televisiosta tutuiksi kauniiden ja rikkaiden temmellyskenttänä. Biisissä vierailee vieläpä Ras Kass, arvostettu räppiveteraani. Nämä jätkät ovat salettiin tähtiä – eihän kaukana Suomessa muuten olisi edes kuultu heistä. Nyt taitaa Mäyrällä mopo keulia, jos vertaa porukkansa puuhastelua American Meininkiin?

Loppujen lopuksi erot eivät ole niin dramaattisia. Aivan kuin mekin, Doc Hollywood jakaa musiikkiaan ilmaiseksi netissä. Blogi, Twitter, YouTube… ei noita kanavia ylläpidä mikään PR-toimisto vaan Lex ja Louie itse. Aivan kuin mekin, he ovat kuvanneet ja leikanneet videonsa itse. I Wavella on tällä hetkellä 12 000 katselukertaa, pari tuhatta enemmän kuin meidän Hiitillämme. Onkse paljon vai vähän? Huumoriakin Hollywoodista löytyy: Heidi Klumille kirjoitettuun vonkausbiisiin on sämplätty tämän eksää ja kansikuva on taattua Googlen kuvahaun funnypics-osastoa.

Mikä on tämän poukkoilevan tarinan opetus? Ehkä se, ettei kaikkeen isosta maailmasta tulevaan musiikkiin pidä suhtautua markkinointikoneiston läpi puristettuna tuotteena. Puistikolla diggailtiin jo kolmisen vuotta sitten We Run L.A. -hittiä ja pidettiin Doc Hollywoodia suunnilleen miljonääreinä. Todellisuudessa monet artistit joita katsomme ylöspäin koettavat löytää musiikilleen kuuntelijoita samoista nettipalveluista ja samoin keinoin kuin mekin täällä periferiassa.

Toinen opetus on, että mainetaloudessa linkki on paras tapa kiittää tekijää. Hiitti EP:n julkaisupäivänä Facebook oli mustanaan ystäviemme tilapäivityksiä, jotka levittivät tietoa uudesta plätystä – iso kiitos siitä! Laitan siis vuorostani hyvän kiertämään: kuuntele ja lataa tästä Spit No Evil -mixtape.