Taiteiden yössä
Taiteiden Yö. Niitä harvoja hetkiä, jolloin rakas kotikaupunkimme muuttuu lähes metropoliksi. Hyvä niin, vaikkei länsirannikon helmen normiarjessakaan mitään vikaa ole. Tietyllä tapaa kuitenkin juuri Taiteiden Yö lopettaa kesään ajoittuvan mökkeilykauden, joka kieltämättä lamauttaa 60.000 hengen kaupungin kesä- heinäkuuksi lähes täysin tehden siitä puitteiltaan huomattavasti pienemmän, jopa taantuvantuntuisen kyläpahasen.
Sedän viikko on ollut hektinen, joten päivittäisen ”powernap” -hetken jälkeen kellon ollessa 19 tuntuu keskustaan lähteminen Gerbystä, tuosta Suomen Beverly Hillsistä kerrassaan luotaantyöntävältä. Toki tiedän, että se kannattaa, ja kannattihan se. Suuntasin matkani Rewell Centeriin, Vaasan keskustan kauppakeskukseen. Rewellin hornankattilaan olikin kasautunut melkoinen joukko ihmisiä ja hetken kuluttua selvisi syy : Lavalle asteli meediolaulaja Aulikki Plaami, joka omien sanojensa mukaan toimii henkien instrumenttina, eli esiintyy henkimaailmaan siirtyneiden laulajasuuruuksien välikappaleena. Aulikin mies Seppo toimii säestäjänä ja saa tuonpuoleisesta sävelmiä, joiden takana ovat useat menneiden aikojen suuruudet. Erikoinen setti, etten sanoisi. Tavallaan jopa pelottava.. Selvisin kuitenkin traumoitta.
Seuraavana lavalle astelee paikallisen tanssiurheiluseura Rollingin miesten ryhmä ”Äijät”. He esittävät jollain erikoisella tapaa jopa eroottisesti latautuneen kimaran lattarityylejä josta etenkin naisyleisö villiintyy. Tässä vaiheessa sympaattinen olo valtaa Sedän mielen. Naiset siis edelleenkin pitävät normaaleista miehistä.. Johtopäätös : Metroseksuaalit edelleenkään ain’t sh*t.
Parhaat fiilikset tarjosi kuitenkin paikallinen jumppaseura Vaasan Vasamattaret, joka oli selkeästi promootiomielessä järjestänyt kauppakeskukseen flash mobin värvätäkseen uutta väkeä perinteikkääseen seuraansa. Ja tanssitytöistähän Setä tykkää. Ollaan rehellisiä – oikeastaan liikutuin, sillä jollain maagisella tapaa hyvä fiilis ja ilo tarttui koko ostoskeskukseen. Jotain hyvää on siis vielä olemassa, vaikka maailmanloppu iskeekin joulukuussa. LÖÖÖÖÖÖV !