Uudet biisit – vanhat kujeet

 

Moikka pitkästä aikaa! Täytyypä heti kärkeen todeta, että itse olen odottanut tätä päivää jo hetken. Pienimuotoinen hiljaiselo on nimittäin ohi ja vihdoin päästään julkaisemaan jo perinteeksi muodostunut kolmen biisin rypäs uutta matskua. Sinkuksi valikoitui mun mielestä aika itsestäänselvästi Ollaan Kaikki Pinkkejä Sisältä, joka on erittäin luontevaa Kunkkua ja Tamua. Musta Joki -biisissä liikutaan öisillä teillä ja melankolinen Tuudiluu ui hieman syvemmissä vesissä. Julkaisun myötä lähdetään myös kevätrundille, mikä sekin on aivan huippua! Olen todella otettu ja kiitollinen mahiksesta tehdä keikkoja, kiva kun edelleen kelvataan! Päivämäärät ja paikkakunnat tuossa alempana.

EP:n tekoprosessi oli kaikin puolin mukava ja leppoisa, mikä biiseissä todellakin kuuluukin. Tiivis muutaman päivän studioilu Kunkun kanssa on poikkeuksetta aina pelkkää mahtavuutta ja luovuuden ilotulitusta. Laulut syntyi tälläkin kertaa kuin itsestään, eipä me lauluja juurikaan olla mailaa puristamalla tehtykään. Jos ei ole oikein ns. lähtenyt, ollaan keksitty muuta tekemistä ja jääty odottelemaan inspiraatiota.

Idea videosta saatiin loppumetreillä. Mietittiin jonkun aikaa koko videoasiaa, kunnes päädyttiin tekemään ehkäpä jonkunlainen hybridi, jossa yhdistyy lyriikkavideo sekä perinteinen musavideo. Toki aika karsitussa muodossa, mutta kuitenkin. Produktionahan tuollainen on kohtalaisen kevyt ja senpä vuoksi sopi erinomaisesti meille. Lopputulos on mun mielestä erittäin fresh, etenkin kun näinkin vanhoista karibuista kun on kyse 😉

Mä todella toivon, että nautitte uusista biiseistä ja ne tuo teille iloa ja valoa kevääseen!

Nähdään keikoilla!

Tamu

Spotify
iTunes
Deezer

Tamun Facebook
Kunkun Facebook

Snapchat : @setatamu @kunkkup
Instagram : @seta_tamu @kuningas_pahkina

Kevään keikat :

4.3.2016 Viihdemaailma Ilona, Joensuu

18.3.2016 Oulun Tivoli, Oulu

24.3.2016 Club Escape, Jyväskylä

8.4.2016 Viihdemaailma Ilona, Kuopio

15.4.2016 Work & Leisure Club Union, Tampere

22.4.2016 Viihdemaailma Ilona, Seinäjoki

28.4.2016 Särkän Märkä, Tampere

6.5.2016 Viihdemaailma Ilona, Lappeenranta

avatar Mikko Tamminen on musiikkituottaja, jonka kappaleita on kuultu mm. Suomen, Saksan, Japanin ja Etelä-Korean hittilistoilla. Muut kirjoitukset käyttäjältä