Artikkelit avainsanalla "Tsekkaa tää"

Tsekkaa tää: Poolside Radio

Tämän blogin uskollisille lukijoille ja levy-yhtiömme leiristä tulevan musiikin kuuntelijoille on varmasti käynyt jo selväksi, että 80-lukulainen estetiikka vetoaa meihin. Palmut, auringonlaskut, yölliset ajelut. Miami Vice, Kavinsky, Chromeo. Voitte siis kuvitella, kuinka tryffeleissä olin kuullessani Poolside Radiosta.

poolsidefm

Saitti pyörittää koko ruudun kokoisena VHS-laatuisia videoklippejä, joista osa on aurinkoisen 80-luvun pinnallista auringonpalvontakuvitusta, osa klippejä aikakauden suosituista teinileffoista (Phoebe Cates bongattu!) ja loppujen kuvaamisen tarkoitusperiä voin vain arvailla. Taustalla soi SoundCloudista poimittu virta retrovaikutteista, mutta uutta elektronista musiikkia.

Vaikka en katsoisikaan Poolside Radiota 80-lukufanituslasien läpi, saitti on silti musiikin kuratoimista ja lisäarvon tuottamista parhaillaan. Tekijät eivät periaatteessa luo mitään omaa, mutta he yhdistävät tarkasti valikoidun soittolistan (en ole monen tunnin kuluessa kuullut yhtään hutia) kuvitukseen, joka päästää mielikuvat valloilleen. Olen ehkä joskus aikaisemmin hieman hymähdellyt visualistien panokselle bileiden tunnelman luomisessa, mutta allasradiota muutaman tunnin tuijotettuani lupaan etten tee sitä enää. Kuva + ääni voi olla enemmän kuin osiensa summa.

Lue lisää kanavan taustoista: Vice | THRWD | The Verge
Seuraa: Web | Facebook | Twitter | Instagram

PS. Jos Poolside Radiosta tulee SEURAAVA VALTAVA JUTTU, muista mistä luit Suomessa siitä ensimmäisenä! Totuuden nimissä täytyy kuitenkin tunnustaa, että se taisi olla Toni joka tämän nerokkuuden toi toimistollemme.

PPS. Jos kävisi niin, että ehdit todellisena hc-kuuntelijana jauhaa Poolside Radiota enemmän kuin tekijät ehtivät lisätä uutta sisältöä, voit jatkaa kasarinälkäsi tyydyttämistä NewRetroWave-kanavalla YouTubessa. Tai sitten voit hypätä todella syvään päähän ja kuunnella Los Angelesia: ambientia ja oikeaa poliisiradiota päällekkäin.

Tsekkaa tää: Miami Horror – Colours in the Sky

Valkoinen flyygeli, limusiini, tyynysota ja ilotulitus – olisiko tässä kevään 2014 virallinen hyvän fiiliksen biisi? Laulaja tosin on snadisti epäilyttävän näköinen – mutta ei se ole meidänkään bändiä hidastanut.

Tsekkaa tää: Phoenix & R. Kelly & Trying To Be Cool

Olen pitänyt Phoenixista sieltä kuuluisasta ekasta levystä lähtien. Uusimmassa Bankrupt! levyssä ei ole mitään vikaa, mutta jostain syystä se sujahti joka kuuntelukerralla toisesta korvasta sisään ja toisesta välittömästi ulos. Nyt SoundCloudista kuuluu kummia. Vanha niskanlipaisija R. Kelly on jostain syystä päätynyt ranskalaisnörttien studiolle ja veisannut Trying To Be Cooliin oman säkeistönsä. Sävellystä ei ole muutettu, mutta remix kuulostaa ainakin SoundCloudista striimattuna rosoisemmalta kuin alkuperäinen. Ja mitä biisin kiinnostavuuskertoimeen tulee – se painelee suoraan katosta läpi! Ugh!

”Imma walk up in the club
Imma holla at the honeys
Imma have a few laughs, take a few shots
And throw a little money”

Biisin löytämisestä tunnustus Rumballe

Tsekkaa tää: Silent Gloves – So Real

Tervehdys täältä puistikolta! Pahoittelut että blogi on päivittynyt valitettavan hitaasti. Tarkoitus oli korjata asia kesälomalla, mutta sitten tulin vilkaisseeksi millainen peli se Sim City oikein on iPadilla – ja kolme viikkoa katosi kuin tuhka tuuleen.

Kunkun, Tamun ja meikäläisen kesäkeikoista suurin osa on vasta tulossa, mutta 2013 keikkamatkojen soundi on jo selvillä. Tänäkin kesänä galaktinen Toyota lipuu kesäyössä Pet Shop Boysin, Sabrinan, Chromeon ynnä muun elektronisena tikittävän popmusan saattelemana. Sen myötä haluan suositella teille Silent Gloves -nimistä pumppua. Bändi joka kuvailee itseään sanoilla ”skate jams, late-night coastal highway cruising music, 80’s nostalgia and the sounds of summer”, ei voi olla läpeensä paha.

Tänään Mintuille?

Meillä on ollut erilaisia yhteistyövirityksiä Turun ja erityisesti Lempi-Joen ja Chyden suuntaan jo vuoden 2001 feattihommista alkaen. Uusin tuotos on Letkuyksikkö-nimisen bändin Mintuille osa II, jonka tausta on Tamun tuotantoa ja digijakelun on järjestänyt Palmupuistikko. Tsekkaa tää ja bongaa kuuma drinkkivinkki kesäksi!

Heiska-setä ja Nousi-aine ovat tehneet musiikkia yhdessä jo vuodesta 2003. Kokoonpanon nimeksi vakiintui Letkuyksikkö joskus vuoden 2007 tienoilla, ja seuraavana vuonna ilmestyi debyytti-EP Kova Paketti. Nyt uutta matskua on kertynyt albumiksi asti ja Letkiksellä on tänään levynjulkkarikeikka Turun Pikku-Torressa. Suosittelemme lämpimästi.

Mintuille Spotifyssä
Mintuille iTunesissa