Palmupuistikon Perjantainousut, osa 8

Tällä viikolla Perjantainousut päivitetään jo torstaina, sillä onhan nyt pyhäpäivän aatto. Pääsiäisestä mieleen nousee automatkat, joita teimme nuorempina sälleinä kaverien luo Turkuun tai Helsinkiin, monta kertaa juuri pääsiäisenä ylimääräisten vapaapäivien vuoksi. Kevätaurinko paistoi, äidiltä lainattu 1,2-litrainen Clio teki tosissaan töitä ja stereoissa soi aurinkoinen kitarapoppi. Otetaanpa siis rautaisannos sellaista vuosituhannen alusta – ja vähän kauempaakin. (lisää…)

Seksikäs ja koditon

Tiedättehän ne tosifanit, joiden mielestä eka demo oli paras ja uudemmat levyt täynnä tuubaa? No, tänään Helsingissä esiintyvän LMFAO:n suhteen olen yksi niistä faneista. I’m in Miami Bitchin jälkeen biisit ovat olleet lähinnä vanhan kierrätystä, ehkä hieman radioystävällisemmäksi lantratuilla sanoilla. Sykkivät leopardikalsarit eivät jaksa naurattaa loputtomiin.

Pakko kuitenkin paljastaa, että kesällä 2008 alkuperäinen versio Miamista oli kovinta mitä tiesin. Muistan kuinka Pekka näytti videon minulle ensimmäistä kertaa ja viimeistään gotta get some more Coronas -kohdassa molemmat pyyhkivät ilon kyyneliä rillien alta. LMFAO:lla on meille hyvien naurujen lisäksi myös toinen merkitys. Sitä ja samoihin aikoihin bongattua Chromeota on paljolti kiittäminen (tai haukkuminen) siitä, että Pähkinällä on nyt alla yli 110 bpm vauhdissa pyöriviä diskobiittejä.

Ystäväni Diego pimahti myös LMFAO:n meininkiin, ja päätimme tilata räikeän turkoosit bändipaidat itsellemme ja keltaisen yllätyslahjaksi Pekalle. Vaikka LMFAO oli tuolloin jo kovassa nosteessa, kaverit olivat vielä merkkarin suhteen sympaattisesti ruohonjuuritasolla. Party Rock Clothingin vaatteet suunnitellut mimmi hoiteli nimittäin tilausta Hotmail-osoitteestaan ja kaiken lisäksi Redfoo lähetti myöhemmin minulle LinkedIn-kutsun. Melkein sukua julkkikselle, vai mitä?

LMFAO:n huumorintaju varmasti kestää sen, että ei katsota tähän loppuun heidän videotaan vaan hupaisa parodia siitä. Jos olette menossa keikalle, tässä dresscode: