Aurinkobileet 2013

body_bg_aurinkobileet

Tämä on taas yksi niitä blogimerkintöjä, jonka pitäisi alkaa sanoilla ”Eipä sitä olisi vielä pari vuotta sitten uskonut…”. Samaan aikaan kun rakkaat artistikollegamme tuulettavat Instagramissa festarikesän jälkeisiä ansaittuja lomiaan, Puistikolla rysäytetään keikkakalenteriin 23 uutta päivämäärää. Kuningas Pähkinä & Setä Tamu on nimittäin kiinnitetty tämän vuoden Amarillon Aurinkobileiden esiintyjäksi. Eipä sitä olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että näissä hommissa pääsee kokemaan kunnon kiertueen. Kiitos Amarillo, ja tietysti kiitos keikkamyyjämme Kunkku tästä ponnistuksesta!

Parinkymmenen Amarillon kiertue on paitsi suuri kunnia, myös iso hyppy mukavuusalueen ulkopuolelle. Joukkoon mahtuu väistämättä myös hiljaisempia iltoja ja haastavampia yleisöjä, toisin kuin tänä kesänä, jolloin olemme fat catseina saaneet paistatella Pipefestin ja Blockfestin kaltaisten yleisöjen edessä. Toivottavasti siis pääset paikalle, kun keikkaretkikuntamme saapuu just SUN kaupunkiin!

Tulevana viikonloppuna otetaan vielä Kuortane ja Laitila haltuun, sitten päästään rundin makuun. Seuraa retkeämme Instagramissa hashtagilla #aurinkobileet

Aurinkobileet 2013 Wörld Tour

6.9. MIKKELI
7.9. KOTKA
20.9. RAUMA
21.9. SEINÄJOKI
28.9. LOHJA
4.10. TAMPERE
5.10. PORI
9.10. KOKKOLA
11.10. HELSINKI
12.10. VAASA
18.10. KUOPIO
19.10. JYVÄSKYLÄ
25.10. VANTAA, FLAMINGO
26.10. LAHTI
1.11. JOENSUU
2.11. TURKU
8.11. PORVOO
9.11. VANTAA, TIKKURILA
15.11. ROVANIEMI
16.11. OULU
22.11. HYVINKÄÄ
23.11. VUOKATTI
29.11. KOUVOLA

avatar Markku Ikonen alias M79 on Kunkun ja Tamun keikka-dj. Päivätyökseen tämä tapahtumia 17-vuotiaasta järjestänyt vaasalainen suunnittelee ja tekstittää upeita juttuja nettiin ja printtiin. Muut kirjoitukset käyttäjältä