Palmupuistikon Perjantainousut osa 9

Tänä perjantaina käännetään katseet kohti ihanaa länsinaapuriamme. Ruotsalaisethan ovat tuoneet aikojen saatossa musiikilliseen pöytään herkkua jos jonkinlaista, sitä ei käy missään nimessä kieltäminen, mutta myös runsaasti vaaleanpunaisella kermavaahdolla ja kultanonparelleilla koristeltuja pökäleitä. Ja nyt kun päästiin asiaan, on pakko avautua myös traumoista, joita kannan sisälläni. Biisinkirjoituspiireissä näet kiertää edelleen sankaritarinoita ylimaalliset kirjoitus-, tuotanto-,  laulu- sekä pukeutumistaidot omaavista ruotsalaisista, joista suurin piirtein jokainen kantaa sisällään palan Max Martinin dna:ta. Ei muuten pidä paikkaansa. Ainakaan enää. Hommahan on nimittäin niin, että svedut ovat laulunkirjoitus- ja tuotantopuolella viime vuosina kunnostautuneet lähinnä geneerisen, überhifin ja seitsemän vuotta (ehkä vähän enemmänkin) vanhan poppisestetiikan saralla. Ensikuulemalla tuotanto on uskomattoman kliini ja muhkea, sävellykset sisältävät täydellisen radiohitin kaikki ainekset, mutta jo toisella kuulemalla kupla puhkeaa ja jäljelle jää.. hmmm.. kalliilta unisexpartavedeltä tuoksahtava hahmo, joka on aamulla hotellihuoneessa virittänyt itseään useita tunteja kaljan- ja tiesminkähuuruisen jenkkirundin nähneen rokkarin näköiseksi. No, ehkä meni jo vähän turhan ilkeäksi, varsinkin kun ottaa huomioon kuinka monta kovaa pumppua (ja niitä biisinkirjoittajiakin) Ruotsista löytyy. KÄRLEK sinne sveduihin vaan, ihan oikeesti ♥

Kent : Mannen I den vita hatten (16 år senare)

Kent.  Ah. Yksi Sedän suosikkibändeistä millä tahansa mittarilla mitattuna. ”No ne pari ekaa levyy oli hyvii sit meni teknoks” -osaston kanssa, jota muuten löytyy todella paljon, olen täysin eri mieltä. Kentin viimeisimmät viisi levyä ovat nimittäin mielestäni ne parhaat. Uusinta en toki ole vielä kuullut. Kentillä on ruotsalaisittain poikkeuksellinen taito, he taitavat melankolian. Nyt moni älähtää, mutta antakaas kun selitän: Ruotsalainen ”melankolia” kun usein kariutuu viimeistään sointukierron loppupuolelle, josta ei löydykään sitä riipaisevaa tunnetta aiheuttavaa sointua, vaan se hieman kujeilevasti taitettu iloinen helähdys, jossa toivo ei ole vain kipinä, vaan kunnon iloinen roihu, joka parantaa syvimmätkin haavat. Sedän teorian mukaan Kentin aito melankolisuus kuitenkin johtuu hyvin suurella todennäköisyydellä siitä, että bändin riveissä ovat kautta aikojen vaikuttaneet valepukuihin sonnustautuneet, mieleltään surulliset ugrit, joita myös suomensukuisiksi kansoiksi kutsutaan. Biisiä oli lähes mahdotonta valita, mutta tässä yksi melankoliapläjäys, joka parin punkerolasin jälkeen saa roskan menemään silmään.

The Ark : Calleth you, cometh I

Valitettavasti jo kuopattu The Ark on minulle hyvin kaksijakoinen bändi, viitaten alustukseni toiseen lauseeseen koskien herkkuja ja pökäleitä. Keskitytään herkkuihin nyt kuitenkin. Tälle bändille olisin suonut maailmanmenestyksen jo pelkästään tasa-arvon eteen tekemänsä työn vuoksi. Ehkä maailma ei ollut valmis, vaikka bändi huikeaa suosiota tietyillä territorioilla aikoinaan nauttikin. Onneksi kuitenkin jäljelle jäi kasa uskomattomia biisejä, joista yhtenä helmenä tämä. Bittersweet-osaston fiilareihin siivittävä biisi ei tarvitse kaverikseen edes niitä kuuluisia nousuja toimiakseen.

Robyn with Kleerup : With Every Heartbeat

Musiikillisesta taustastani huolimatta en kuluta elektronista musaa juuri ollenkaan. Robyn on kuitenkin jotain muuta. Järjettömiä hittejä nerokkailla tuotannoilla. Taas kerran mahdotonta valita biisiä. Aikoinaan mietin Gerbyn koirankopissani Logicin ääressä, miten ihmeessä Body Talk -albumin tummat ja pehmeät (niinkuin Juhla Mokka), mutta silti munakkaat soundit on väännetty, kunnes kuulin, että jannut roudasivat satoja kiloja vintagekrääsää jenkkeihin levytyssessioihin. Siellä sitä dollarinuppia sitten väännettiin ihan urakalla ja soundi on myös sen kuuloinen. Ihan sama missä biisit raikaa, oli se radio, yökerho, auto tai vaikka kännykkä, ne vaan toimii. Puhumattakaan sävellyksistä. Minimalismin riemuvoitto. Rakkaat ruotsalaiset. Kyllä te vaan osaatte.. aina välillä.

Palmupuistikon Perjantainousut on saatavana myös Spotify-soittolistana. Klikkaa Subscribe-nappulaa niin saat joka perjantai täydentyvän listan Spotifyysi.

avatar Mikko Tamminen on musiikkituottaja, jonka kappaleita on kuultu mm. Suomen, Saksan, Japanin ja Etelä-Korean hittilistoilla. Muut kirjoitukset käyttäjältä